Tässä joitakin kysymyksiä ja vastauksia, joita minulta kysytään usein:
* Uusin kysymys
Päivitetty 8.3.2006
Onko se vielä pentu?
Ei, Roope ei ole enää pentu (tässä vaiheessa kerron yleensä Roopen iän). Roope on ilmeisesti käytökseltään vielä niin pennun oloinen, että moni luulee sen olevan pentu.
Tätä meiltä kysytään melkein viikoittain lenkillä ollessa.
Kasvaako se vielä paljon?
Roope ei myöskään enää kasva.
Mitä harrastatte Roopen kanssa?
Olemme innokkaina mukana Suomen Jackrussellinterrierit Ry:n
Pirkanmaan aluetoiminnassa.
Ja käymme usein lenkillä metsässä, jossa Roope saa juoksennella vapaana.
Kuinka monta tuntia Roope on päivisin yksin kotona?
Yleensä noin neljä tuntia. Mutta maksimissaan kuusi tuntia
Onko Roope tehnyt paljon pahaa, tai rikkonut mitään?
Roope on todella kiltti russeli. Ei ole rikkonut mitään isompaa, paitsi pienenä sen television käynnistysnappulan.
Sekä repinyt jokusen tyynyliinan ja pussilakanan. Kuvassa oleva "aukko" toimi myös Roopen omana luolaharjoittelupaikkana ;)
Ja vähän järsinyt sängynpäätyä ja yhtä olohuoneen pöydänjalkaa.
Tuleeko Roope toimeen lasten kanssa?
Roope pitää lapsista. Pienempänä jäi aina mielellään lasten tykö
rapsuteltavaksi ja olisi osallistunut heidän leikkeihin.
Nykyisin ei aina malta pysähtyä ihmisten viereen.
Entä tuleeko toimeen muiden koirien kanssa?
Yleensä tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Mutta ei Roopekaan ihan kaikista koirista tykkää.
Mutta ei mitenkään erityisesti vihaa muita uroksia.

Kun Roope on noin pieni, sen kanssa ei varmaan tarvitse tehdä pitkiä lenkkejä?
Vaikka Roope onkin pienen kokoinen, sillä on paljon energiaa. Ja jaksaa kävellä todella pitkiä lenkkejä.
Joskus kun tulemme noin puolentoistatunnin metsälenkiltä, haluaa Roope vielä leikkiä!
Ja russelin kunto kasvaa noilla pitkillä lenkeillä, joten sitä voi olla vaikea väsyttää pelkällä lenkkeilyllä.
Teemme myös kaikenlaisia aktivointi tehtäviä: piilotan nameja huoneisiin ja Roope etsii ne,
kaikki pienet pahvirasiat ovat hyviä kätköjä jotka voi repiä auki, harjoittelemme temppuja jne.
Onko se samaa rotua, kun Jeppe (Olvi mainoksessa oleva koira)?
Ei ole. Olvi mainoksessa on sileäkarvainen kettuterrieri.
Onko Roope rotukoira ja mitä rotua?
Roope on jackrussellinterrieri. FCI on hyväksynyt jackrussellinterrierin roduksi 1.1.2001 ja Suomen Kennelliitto helmikuussa 2001.
Russelit ovat kennelliiton erikoisrekisterissä ja saavat punavalkoiset rekisteripaperit. Kun koiralla on riittäväst rekisterissä olevia sukulaisia (kolme sukupolvea), niin sitten pääsee FIN rekisteriin.
Mistä löytäisin itselleni russelin pennun?
Näillä matalajalkaisilla jackrussellinterriereillä on Suomessa oma yhdistys, Suomen Jackrusselinterrierit
Ry, jossa toimii
myös rotuinfo ja pentuvälitys. Yhdistys välittää vain silmä- ja polvitarkastettujen koirien pentuja.
Mistä löydän nartulleni sulhasen?
Suomen Jackrussellinterrierit Ry:llä on myös jalostus neuvontaa, sekä urosluettelo.
Urosluetteloon voi ilmoittaa polvi- ja silmätarkastetun uroksen.
Nartun omistaja voi hyvissä ajoin, ennen astutushetkeä kysellä sopivaa urosta.
Onko russeleilta joskus typistetty häntä?
On typistetty ennen, mutta nyt typistäminen on Suomen laissa kielletty, ja 1.1.2001 jälkeen syntyneellä
typistetyllä koiralla et voi esim. osallistua näyttelyyn, agilitykilpailuihin,
tokokilpailuihin, luonnetestiin, luolakokeeseen, jälkikokeeseen ym.
Kuinka jackrussellinterrieri eroaa Parssonrusselista tai "Working-russellista"?
Jackrussellinterrierin korkeus on 25-30 cm, josta puolet on jakoja ja puolet rintakehää.
Ja selän pituus säästä hännänjuureen on hiukan pidempi kuin koiran säkäkorkeus.
Kun taas Parsonrusselin ihanne säkäkorkeus on uroksilla 36cm ja nartuilla 33cm. Sekä ruumiinrakenne on
erilainen.
"Working russelin" säkäkorkeus on 25,5 -38 cm ja vartalon pituuden tulee olla suhteessa korkeuteen.
Tätä rotua ei rekisteröidä Kennelliittoon.
Joskus joku on virheellisesti luullut, että Roope on tumman värityksensä johdosta jackrusselinterrieri. Tämä henkilö luuli, että jackrusselinterrierit ja parsonit eroavat toisistaan vain värityksellisesti.
Sopiiko russeli kerrostaloon?
Me asumme kerrostalossa. Joten mielestäni russeli sopii myös kerrostaloon. Russeli tarvitsee paljon liikuntaa ja aivotyöskentelyä.
Olen kuullut että Russelit tuohavat koko kodin?
Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa. Russeli on hyvin energinen ja oppivainen koira. Todellakin jos russelilla on tylsää, niin se voi tuhota koko kodin ja terrorisoida ihmisiä.
Russelin aktivointiin sopii hyvin erillaisten temppujen opettelu. Joissakin hyvissä koirakirjoissa on ohjeita kuinka erilaisia temppuja voi opettaa.
Eläinkaupoissa on myös myynnissä erilaisia aktivointileluja kuten, puuhapallo, Dog Spinny, Kong jne. Myös tyhjät, pienet pahvilaatikot ovat hyviä välineitä.
Laita jotain todella hyvää herkkua laatikkoon ja anna koiran avata tai tuhota se. Tästä tulee paljon roskaa, mutta nehän on helppo siivota pois. Myös tyhjät wcpaperirullan tai talouspaperirullan pahviset sisukset on hyviä aktivointi käytössä. Laita herkku sisään ja taittele päät umpeen.
Makupaloja voi myös piilottaa huoneisiin ja käskeä Russelin etsiä ne. Alkuun kannattaa makupalat laittaa niin helppoon paikkaan että koira löytää ne.
Pitkät lenkit eivät välttämättä ole hyvä keino "väsyttää" russeli. Vaan koiran kunto kasvaa ja näin ollen se vaatii myös jatkossakin pidempiä lenkkejä väsyäkseen.
* Saako käyttää näiden sivujen ulkoasua tai kopoida lähdekoodin omille sivuilleni?
Sivujen ulkoasuun liittyviä kuvia ei saa käyttää ilman lupaa. Sivujen lähdekoodia voit toki katsella.
* Saako täältä kopioida kuvia?
Kuvien kopiointi on sallittua siinä määrin kun tekijänoikeus antaa. Kuvia ei saa kopioida omille sivuille. Jos haluat kuvia käyttöösi ole ystävällinen ja kysy onko mahdollista saada niitä käyttöön.
Pikku-Ukon Sivujen bannerin saa vapaasti kopioida. Nämä löytyvät linkki sivulta.
Sivuilla käytössä olevat hymiöt löytyvät tältä sivustolta: Mazeguy Smilies.
* Saanko suoralinkittää täältä kuvia?
Kuvia ei saa suoralinkittää, ei edes sivujen banneria.
Suoralinkittämisellä tarkoitetaan sitä, kun lisäät omaan sivusi tms. kuvan suoran osoitteen Pikku-Ukon Sivujen palvelimella, esim: http://www.pikku-ukko.net/banneri2.gif. Tällöin kuva latautuu Pikku-Ukon Sivujen palvelimelta suoraan. Tämä kuluttaa palvelimen kävijäkapasiteettia.
Jos suoralinkitys ei tämän perusteella vielä selvinnyt, kokeile hakukoneella ja laita hakusanaksi suoralinkitys (Hotlinking, Bandwidth stealing).
- Voit lisätä sivuillesi linkin, jota klikkaamalla pääsee katsomaan kuvaa:
<a href="http://www.pikku-ukko.net/banneri2.gif">Katso Roopen kuvaa</a>
- Jos lisäät sivujesi koodiin näin, on se suoralinkitystä ja kuva latautuu
tältä palvelimelta:
<img border="0" src="http://www.pikku-ukko.net/banneri2.gif" alt="Banneri" width="88" height="31">
Palvelin, jossa Pikku-Ukon Sivut ovat?
Sivuni ovat Oulanka Network Corporation palvelimella.
Millä ohjelmilla olet sivut tehnyt?
Osan koodista teen suoraan kirjoittamalla HTML-koodia, ja osaan käytän MS FrontPage2000. Sekä tarkastan html-sivuni W3C validaattorilla. Lisää linkkisi ja Topsivut ovat valmiita koodeja, nämä eivät mene validaattorista läpi.
Tiedostot siirrän palvelimelle ClobalSCAPE:n CuteFTP 7 ohjelmalla.
Kuvankäsittelyyn käytän Jasc Paint Shop Pro 7, MS PhotoDraw2 tai mitä nyt koneella aina sattuukin olemaan.
Palapelit on tehty Anfy ohjelmalla.
Mistä olet saanut Vieraskirjan?
Vieraskirjan koodi on tilattu VirtualstarDesign sivustolta. Mutta vierskirjan koodin on kirjoittanut Matti Nummi.
Kuka nämä sivut on tehnyt?
Ehkäpä on jo aika esitellä sivujen tekijä:)
Nimeni on Vuokko. Tällä hetkellä asumme Kangasalla, lähellä Tamperetta. Perheeseeni kuuluu avomies ja jackrussellinterrieri Roope
Sanonnan mukaan naisen ikää ei sovi kysellä... Joten sanotaan että olen tarpeeksi vanha tai nuori.
Usein minulta myös udellaan mitä teen työkseni...
Valmistan sorvaamalla biohajoavia kirurgisia implantteja. Käytännössä tämä tarkoittaa pieniä ruuveja, joilla voidaan korjata esim. luunmurtumia jne.
Ja yhtenä työhöni liittyvänä asiana, olen myös suorittanut keväällä 2003 Tekniikan Erikoisammattitutkinnon. Samalla olen myös saanut oikeuden käyttää Työteknikko nimikettä