HISTORIA PÄHKINÄNKUORESSA
Jackrussellinterrieri (russeli) on
koira, joka täyttää koko elämän. Se vaatii paljon vaivannäköä, mutta
maksaa sen runsain mitoin takaisin olemalla mitä persoonallisin pikkuystävä!
Rodun "isä" on
devonshireiläinen kirkkoherra John Russell, jota kutsuttiin pastori Jackiksi.
Pastori Jack syntyi Devonissa, Englannissa vuonna 1795, saaden verenperintönä
isältään rakkauden ketun metsästykseen ja hevosiin.
1800-luvun alusta tuli rotumme
kannalta merkittävä, sillä opiskellessaan Oxfordissa hän tapasi maitomiehen,
jonka vaunuista hän löysi elämänsä koiran, TRUMPin, josta tuli rotumme
kantaäiti.
Trump oli väriltään valkoinen vähäisin
ruskein merkein päässä ja hännän tyvessä. Tiheä, tiivis karva oli lievästi
karkea, mutta tarpeeksi vahva antamaan suojan säitä vastaan; Trump oli kuin
luotu työskenteleväksi terrieriksi.
Vuonna 1873 Pastori Jack Russell
oli mukana perustamassa Iso-Britannian Kennellklubia. Omassa jalostustyössään
hän piti pääpainon koiran käyttöominaisuuksissa, jolloin ulkonäössä
korostuivat käyttöä tukevat piirteet, kuten esim. valkoinen väri.
JACKRUSSELL TÄNÄÄN
Jackrussell on oikea energiapakkaus,
eikä siten sovi pelkäksi sylikoiraksi. Se sopii liikkuville ihmisille ja on
innolla mukana kaikessa toiminnassa. Russeli on älykäs, se oppii nopeasti
uusia asioita, mutta sen peräänantamattomuus saattaa aiheuttaa ongelmia
kokemattomalle koiranomistajalle.
JACKRUSSELL ON ISO KOIRA PIENESSÄ KOOSSA!
Parhaimmillaan russeli on esimerkiksi agilityssä, jossa
sen ketteryys ja älykkyys pääsevät oikeuksiinsa. Hevosihmisten keskuudessa
russeli on myös saanut mainetta erinomaisena tallikoirana.
Jackrussellinterrierin ulkonäkö ja tyyppi ei vielä ole täysin vakiintunut. Vaikka pyrkimyksenä on tulevaisuudessa yhtenäinen tyyppi, ovat tämän päivän russelit enemmän tai vähemmän kukin itsensä näköisiä.
Rodun suosio näyttää jatkuvasti kasvavan.
FCI:n hallitus on hyväksynyt kokouksessaan lokakuussa 2000
jackrussellinterrierin väliaikaisesti hyväksyttyjen rotujen listalle 1.1.2001
alkaen.
Jackrusselinterrierin rekisteröinnit Suomen Kennelliittoon:
| Vuosi | 2001 | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 |
| määrä | 333 | 345 | 326 | 394 | 492 | 695 |
Lue myös Tunnetko rodut? sivu. Sivulla on esiteltynä 3 eri russelirotua.
![]() |
Jackrussellinterrierin rotumääritelmä |
Lyhyt historiaosuus: Jackrussellinterrieri on lähtöisin 1800-luvun Englannista. Pastori John Russell kehitti omia käyttötarkoituksiaan varten kettuterrierikannan juoksemaan kettukoirien kanssa ja menemään maanalaisiin luoliin jahtaamaan kettuja ja muuta riistaa. Muodostui kaksi muunnosta, jotka olivat pääsääntöisesti samankaltaisia lukuunottamatta eroja lähinnä koossa ja mittasuhteissa. Kookkaampi ja neliömäisempi tunnetaan nykyisin parsonrussellinterrierinä ja matalampi, mittasuhteiltaan hieman pitempi jackrussellinterrierinä.
Yleisvaikutelma:
Vahva, toimelias ja notkea työtä tekevä terrieri, jolla on keskipitkä,
joustava runko ja mahtava luonne. Reippaat liikkeet sopivat hyvin yhteen
valppaan ilmeen kanssa. Häntä voidaan typistää. (Huom. Suomessa
typistyskielto.) Karvapeite voi olla sileä, karkea tai karhea.
Tärkeitä mittasuhteita: Korkeuttaan pitempi. Rintakehän syvyys on sama kuin
eturaajan korkeus mitattuna kyynärpäästä maahan. Rintakehän ympärysmitan
kyynärpäiden takaa mitattuna tulisi olla noin 40-43 cm.
Käyttäytyminen/luonne:
Eloisa, valpas ja toimelias terrieri, jolla on tarkkaavainen ja älykäs ilme.
Rohkea ja peloton, ystävällinen mutta tyynen itsevarma.
Pää
Kallo-osa: Tasainen ja kohtuullisen leveä, kapenee vähitellen kohti silmiäja leveää kuono-osaa.
Otsapenger: Selvästi, ei ylikorostuneesti erottuva.
Kirsu: Väriltään musta.
Kuono-osa: Etäisyys otsapenkereestä kirsuun on hieman lyhyempi kuin
otsapenkereestä niskakyhmyyn.
Huulet: Tiiviit ja mustapigmenttiset.
Posket: Poskilihakset ovat hyvin kehittyneet.
Leuat/Hampaat/Purenta: Leuat ovat hyvin vahvat, syvät, leveät ja
voimakkaat. Vahvat hampaat; leikkaava purenta.
Silmät: Pienet, tummat ja mantelinmuotoiset; ilme on valpas. Silmät eivät
saa olla ulkonevat; silmäluomien tulisi olla tiiviit ja reunoiltaan
mustapigmenttiset.
Korvat: Täysin tai lähes pään myötäisestä taittuneet,
hienolaatuiset ja erittäin liikkuvaiset.
Kaula:
Vahva ja selväpiirteinen; pään asento on ryhdikäs.
Runko: Suorakaiteen muotoinen.
Selkä: Tasainen. Etäisyys säästä hännäntyveen on hieman säkäkorkeutta suurempi.
Lanne: Lyhyt, vahva ja hyvin lihaksikas.
Rintakehä: Mieluummin syvä kuin leveä, selvästi etäällä maasta,
siten rintakehän alaosa sijoittuu maan ja sään puoliväliin. Kyljet ovat selkärangasta
lähtien selvästi kaareutuneet ja sivuilta litteämmät. Rinnanympärys on
siten mitattavissa kahdella kädellä
noin 40-43 cm. Rintalastan kärki on selvästi olkanivelen etupuolella.
Häntä: Koiran liikkuessa hännän tulee olla pysty, levossa se voi olla
riippuva. Typistetyn hännän pään tulee olla korvien korkeudella. (Huom.
Suomessa typistyskielto.)
Raajat
Eturaajat
Yleisvaikutelma: Eturaajat ovat edestä ja sivulta katsottuna suorat kyynärpäistä varpaisiin.
Lavat: Viistot; lihakset eivät ole voimakkaasti korostuneet.
Olkavarret: Sopivan pituiset ja kulmautuneet siten, että kyynärpäät
ovat sijoittuneet rungon alle.
Käpälät: Pyöreät, kiinteät ja täyteläiset, eivät suuret, eivät
sisä- eivätkä ulkokierteiset. Varpaat ovat kohtuullisen kaarevat.
Takaraajat
Yleisvaikutelma: Takaraajat ovat vahvat, lihaksikkaat ja tasapainoiset
suhteessa lapoihin.
Polvet: Hyvin kulmautuneet.
Kintereet: Matalat.
Välijalat: Vapaasti seistessä takaa katsottuna yhdensuuntaiset.
Käpälät: Kuten etukäpälät.
Liikkeet: Suorat, vapaat ja joustavat.
Karvapeite
Karva: Sileää, karheaa tai karkeaa. Karvapeitteen tulee olla vedenpitävä.
Sitä ei tule trimmata, jotta se vaikuttaisi sileältä tai karhealta.
Väri: Valkoisen värin tulee olla vallitseva ja siinä on mustia ja/tai
punaruskeita merkkejä. Punaruskeiden merkkien sävy voi vaihdella hyvin
vaaleasta erittäin syvään pähkinänruskeaan.
Koko ja paino
Säkäkorkeus: Ihannesäkäkorkeus on 25-30 cm.
Paino: Viisi senttimetriä korkeutta vastaa yhtä kiloa painoa, siten 25
cm:n korkuisen koiran tulisi painaa suunnilleen 5 kg ja 30 cm:n korkuisen 6 kg.
Virheet:
Kaikki poikkeamat edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna
virheen vakavuuteen.
Seuraavat puutteet ovat erityisen virheelliset: aitojen terrierin
luonteenpiirteiden puuttuminen; tasapainoisuuden puute ts. minkä tahansa kohdan
ylikorostuneisuus; laiskat tai epäterveet liikkeet; virheellinen purenta.
HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Vihaisuus ja sairaalloiset piirteet.
HUOM.
Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin
laskeutuneina kivespussiin.
MILLAISEEN KOTIIN JR SOPII
Kuten lähes kaikki koirat
rotuun katsomatta, russeli saattaa pentuna olla täystuho. Se voi osoittaa
huomattavaa tahdonlujuutta vaatiessaan paikkaansa sohvalta tai ruokapöydästä.
Russeli on myös melko "alkukantainen" rotu. Sitä ei ole
johdonmukaisesti jalostettu muuhun kuin alkuperäiskäyttöön eli luolametsästykseen.
Käytännössä tämä tuo russeliin aimoannoksen metsästysviettejä ja
energiaa. Tälläinen koira asettaa omat vaatimuksensa omistajalleen.
Lyhyesti sanottuna
jackrussellinterrieri tarvitsee pitkämielisen, johdonmukaisen, aktiivisen ja
rakastavan kodin. Russelia ei saa päästää kodin kunkuksi ja sen kanssa on
puuhailtava paljon. Pieneksi koiraksi se vaatii yllättävän paljon liikuntaa
ja lisäksi aivojumppaa, jotain uuden oppimista.
Russell-riiviöstä
haaveilevan kannattaa siis tarkkaan miettiä, miten paljon on valmis panostamaan
koiraan. Onneton russell pitää takuulla huolen etteivät muutkaan perheestä
ole onnellisia.

MITÄ HARRASTAA RUSSELIN KANSSA
Jackrussellinterrieri on
jalostettu luolatyöskentelyyn. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että se
on rohkea, itsenäinen ja herkkä haukkumaan. Russelit ovat hyvin nopeita
oppimaan, mutta niiltä puuttuu palveluskoirille ominainen palvelualttius, joten
tottelevaisuuskokeista haaveilevan lienee viisasta valita jokin muu rotu.
Sen
sijaan lajit, joissa koiralta odotetaan nopeaa reaktiokykyä ja kykyä itsenäisempään
työskentelyyn, kuten esim. agility ja flyball, ovat russelin ominta aluetta.
Hyvää menestystä russelit ovat saavuttaneet myös kanttarellikoirina ja
muissa "nenäharrastuksissa", kuten jäljestyksessä ja luolilla.

Lue myös Tunnetko rodut? sivu.
Teksti lainattu Suomen Jackrussellinterrierit ry:n luvalla
Suomen Jackrussellinterrierit ry:stä saa lisätietoja rodusta, tulevista pentueista sekä
paljon muuta tarpeellista tietoa.